Yhden koulutuksen tarina – avoimet Tuotejohtaminen 2.0 koulutukset loppuivat
Yhden koulutuksen tarina – avoimet Tuotejohtaminen 2.0 koulutukset loppuivat
Vuonna 2011 se alkoi ja nyt se on loppu. Nimittäin Tuotejohtaminen 2.0 avoimet koulutukset. Eficode on päättänyt jatkossa keskittyä yrityskohtaisiin valmennuksiin ja avoimet, yksittäisille tuotepäälliköille tarkoitetut koulutukset on lopetettu. Jatkossa koulutuksia tarjotaan vain yrityskohtaisina.
Asiakaskohtaisesta tarpeesta tuotteeksi
Niin kuin moni muukin tuote tai tuotteistettu palvelu, Tuotejohtaminen 2.0 syntyi asiakastarpeesta. Vuonna 2011 Jyväskylän Yliopisto haki toimittajaa tuotehallinnan koulutuksella ja Prodman yhdessä Gearshiftin kanssa voitti kisan. Yhteistyössä syntyi Tuotejohtaminen 2.0 koulutus, jota pidettiin ensin Jyväskylässä useamman kerran ja sen jälkeen avoimena kurssina lähinnä Helsingissä kymmenen vuoden ajan. Koronakaan ei koulutusta tappanut, vaan se sujahti näppärästi verkkoon ja sen jälkeen muovautui hybridi-kurssiksi, joka tarjosi osallistujille yhden koulutuspäivän verran verkkomateriaalia ja kaksi päivää lähikoulutusta.
Reilun kymmenen vuoden aikana avoimia koulutuksia ehdittiin järjestää noin 20 kertaa.
Markkina kasvoi ja muuttui
2010-luvun alussa tuotepäälliköiden koulutus oli vielä maailmanlaajuisesti pieni ja kehittymätön markkina. Pragmatic Marketing ja 280 Group hallitsivat Amerikan markkinaa ja tekivät yrityskohtaisia koulutuksia myös Euroopassa. Niiden lisäksi vain Israelilainen Blackblot lisensioi omaa materiaaliaan pienemmille paikallisille toimijoille ympäri maailman ja pidettiinpä heidän koulutuksiansa pari myös Suomessa.
Tänä päivänä tuotepäälliköiden koulutusmarkkina näyttää täysin toiselta. Perusasiat voi opiskella verkossa Udemyn tarjonnasta tai Linkedin-koulutuksista. Sen lisäksi avoimien luokka- tai etäkoulutusten tarjoajia löytyy jo joka maasta ja enenevässä määrin myös yliopistoista.
Yleensä kun markkina kasvaa ja kypsyy, niin se alkaa segmentoitua. Näin todennäköisesti käy tuotejohtamisen koulutusmarkkinalle, vaikka tällä hetkellä se vahvasti painottuu markkinan suurimpaan kasvuosaan, eli ohjelmistokehityksen tuotepäälliköihin. Se näkyy myös koulutusten sisällössä, jossa painopiste liikkunut liiketoimintaosaamisesta ohjelmistokehittämiseen.
Tuotepäälliköiden koulutusmarkkinan elinkaari seuraa normaalia kaavaa
2000-luku oli tuotehallinnan koulutusten esittelyvaihe, jolloin muutaman ison pelurin perässä alkoi paikallisten koulutustarjoajien synty. Kaikki eivät rajallisessa markkinassa pärjänneet.
2010-luvulla alkoi kasvuvaihe, jota verkkokurssien ja tuotepäällikyyden yleistyminen kiihdyttivät. Markkinaan tuli paljon uusia paikallisia ja globaaleja pelureita ja kilpailu koventui.
2020-luvulla tuotejohtamisen markkina todennäköisesti kypsyy. Kilpailun koventuessa vain vahvimmat tai erikoistumaan pystyvät selviytyvät.
Markkina kypsyy ja Eficode jatkaa yritysten tuotejohtamisosaamisen valmentajana
Tuotejohtamisen valmennuksen tarve jatkaa kasvuaan samalla kun yhä uudet alat digitalisoituvat. Kaikilla tarpeet eivät kuitenkaan ole samanlaiset. Liiketoimintaansa skaalaavat SaaS-yritykset keskittyvät yhteen asiaan, IT-palvelujen tuotteistajat toiseen ja perinteisessä ”laatikoiden liikuttelu” liiketoiminnassa olevat liikkuvat kohti ehkä IoT:n mahdollistamaan palvelumallia. Erilaiset tarpeet ja strategiat vaativat myös tuotepäälliköiltä erilaista osaamista. Vuoden 2022 aikana pidimme kahdne avoimen liksäksi 13 yrityskohtaista tuotehallinnan koulutusta. Osallistujia oli pitkälti yli sata ja jokainen koulutus oli erilainen. Tuotteet ja palvelut vaihtelivat mm. julkishallinnon IT-palveluista energiaan, sensoreihin ja IoT-ratkaisuihin.
Eficoden pitkä kokemus erityyppisten yritysten tuotehallintavalmentajana antaa mahdollisuuden sopeuttaa tuotejohtamisen valmennukset asiakkaiden tarpeisiin. Avoimena kurssina Tuotejohtaminen 2.0 valmennusta ei siis enää järjestetä, vaan tästä lähtien haluamme muokata sen teidän tarpeisiinne. Jos yrityksellänne on tarvetta kehittää tuotejohtajienne osaamista ja haluatte tehdä sen juuri teidän tarpeisiinne vastaavalla tavalla, niin olkaa yhteydessä.
Harri Pendolin
Johtava konsultti, tuotejohtaminen ja strategia
Harri on tuotejohtamisen konkari. Yli 20 vuoden uraan tuotejohtamisen parissa mahtuu niin tuotepäällikkönä toimimista isossa yrityksessä, kuin vuosia yksityisenä konsulttinakin, mutta aina tuotteiden tai tuotteistettujen palveluiden parissa. Harri perusti Suomen ensimmäisen tuotejohtamiseen täysin keskittyvän yrityksen, Prodman oy:n, vuonna 2009 ja sen liiketoiminnan jatkumoa Eficode vie nyt eteenpäin.
Harri on aina valmis jakamaan osaamistaan tuotejohtamisesta tai debatoimaan liiketoiminnan strategisista valinnoista. Suurimmat intohimot syttyvät tuotestrategioiden kehittämisessä ja portfolion hallinnassa. Lisää Harrin kokemuksia ja mielipiteitä voi lukea täältä.