Tuotepäällikkö – juurruta tuotevisio tiimin tietoisuuteen

23 Jan 2024

Tuotepäällikkö – juurruta tuotevisio tiimin tietoisuuteen

Jan 23, 2024

Tuotevisio on tärkeä osa ketterää työtapaa. Se kertoo tiimille, mihin tuotteen pitäisi kehittyä muutaman vuoden päästä. Usein tuotevisio on kuitenkin niin kaukana jokapäiväisestä tekemisestä, että tiimin on vaikea yhdistää senhetkistä työtehtävää visioon. Tässä blogissa saat ideoita siihen, miten voit varmistaa, että tiimi ymmärtää vision ja osaa yhdistää tehtävät siihen.

Jos tiimi ei ymmärrä tuotevisiota, päivittäinen työ ei johda niin tarkasti suoraan kohti visiota. Saatetaan tehdä vääriä asioita. Saatetaan myös tehdä liian hienoa toteutusta liian aikaisin, tai kasvattaa teknistä velkaa alueella joka on kohta supertärkeä. Tiimissä saattaa olla jopa eri käsityksiä visiosta, ja tuotetta saatetaan kehittää moneen eri suuntaan. Tuotepäällikön pitää huolehtia, että tiimi tajuaa tuotevision, ja myös sitä kohti johtavat askeleet. Seuraavassa neljä vinkkiä, miten tuotepäällikkö voi juurruttaa vision tiimin tietoisuuteen.

Vinkki 1: Säännöllinen vision päivitys yhdessä

Yksikään ketterä projekti ei voi edetä samalla tuotevisiolla alusta loppuun. Ketteryys toimii epävarmassa ympäristössä. On pöhköä ajatella, että hankkeen alussa ymmärretään visio yhtä hyvin kuin puolivälissä. Järkevä tuotepäällikkö päivittää tuotevisiota jatkuvasti, uusimman tuote, asiakas ja markkinaymmärryksen perusteella.

Ensimmäinen vinkki onkin se, että vision päivitys kannattaa tehdä yhdessä. Ota tiimi mukaan. Tai jos tiimi on liian iso tai tiimejä on monia, ota edustajia tiimeistä mukaan päivittämään visiota. Tehkää tätä säännöllisesti, ehkä kerran neljännesvuodessa. Miettikää kaikkia vision komponentteja – onko näissä tai ympäristössä tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttavat visioon?

Samalla kannattaa miettiä myös reittiä visioon. Tuotetavoitteet ovat askelia kohti visiota. Kun mietitte yhdessä visiota, kannattaa myös miettiä, pitäisikö näitä askelia päivittää. Tuotetavoitteet ovat muutaman kuukauden välein asetettuja välitavoitteita kohti tuotevisiota. Muutokset näissä ovat erittäin todennäköisiä. 

Tuotetavoitteet ovat osa tavoitehierarkiaa. Tuotevisio – tuotetavoitteet – sprinttitavoitteet. Sprinttitavoitteiden käytön jääminen unohduksiin johtuu usein siitä, että tuotetavoitteita ei ole määritelty. Laita tavoitehierarkia kuntoon – se on sinun vastuullasi, tuotepäällikkö!

Vinkki 2: Viesti visuaalisesti

On tärkeää, että visio ei jää vain sanojen varaan, tai powerpoint slideille. Hyviä keinoja visualisoida visiota on vaikka seuraavat:

  • Ostajan matka (buyer journey)
  • Käyttäjän matka (user journey)
  • Empatiakartta (empathy map)
  • Tarinakartta (user story map)
  • Roadmap- tai tuotetavoitevisualisaatiot
  • Prototyypit

Kaikkia näitä työkaluja opetellaan käyttämään koulutuksissamme. Voit myös tutustua työkalujen käyttöön itsenäisesti. Visualisoinneilla saadaan koko tiimi ymmärtämään asiakkaan tai markkinoiden tarpeet samalla tavalla. Niiden avulla myös voidaan kartoittaa tulevaa työtä, ja laittaa asioita prioriteettijärjestykseen.

Miten organisaation koulutukset tukevat tuoteomistaja- tai tuotepäällikkö-roolia

Vinkki 3: Korosta kontekstia kun onnistutte

Tiimi saa joka sprintissä jotain valmiiksi. Näitä onnistumisia juhlitaan usein liian vähän. Valmistumatta jääneet asiat, bugit tai muut negatiiviset uutiset saavat helposti liikaa huomiota. Tuotepäällikkönä voit yrittää varmistaa, että saavutuksia muistetaan korostaa riittävästi. 

Kun tiimi käy läpi onnistumisia ja saavutuksia, voit tuotepäällikkönä muistuttaa, miksi juuri tämä saavutus on tärkeä. Jokainen valmiiksi saatu asia on askel kohti tuotevisiota ja menestyvää tuotetta. Tämä kannattaa pitää mielessä niin ennen työn aloittamista, kuin myös työn valmistuttua.

Vinkki 4: Auta tiimiä johtamaan sprinttitavoitteet tuotetavoitteista

Aikaisemmassa vinkissa sanoinkin, että kannattaa laittaa tavoitehierarkia kuntoon. Kun tuotetavoitteet on määritelty, sprinttitavoitteet on helpompi määrittää. Tässä esimerkki

Seuraava tuotetavoite: Asiakkaat voivat ostaa palveluun käyttöoikeuden itsenäisesti

Sprinttitavoitteita voisi olla vaikka näin:

  • Sprintti 1: Loppukäyttäjien lisenssinäkymä
  • Sprintti 2: loppukäyttäjät pystyvät hankkimaan peruslisenssin laskulla
  • Sprintti 3: loppukäyttäjät voivat hankkia luottokortilla
  • Sprintti 4: loppukäyttäjät voivat maksaa tilauksen muilla maksutavoilla
  • Sprintti 5: loppukäyttäjät voivat muuttaa tilauksen jatkuvaksi

Sprinttitavoitteita voi suunnitella muutaman eteenpäinkin, mutta muista, että tiimi sitoutuu vain yhteen sprinttitavoitteeseen kerrallaan. Loput ovat arvauksia tai estimaatteja.

Sprinttitavoitteiden perusajatus on se, että jos sprintille on ladattu muutakin tekemistä, tiimi kuitenkin muistaisi huolehtia siitä, että ainakin tavoitteen vaatimat työt saadaan tehdyksi. Sprinttitavoitteet ovatkin tiimin itseohjautumisen kannalta todella tärkeitä.

Vinkeillä visio tiimin tietoon 

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle apua tiimin kanssa toimintaa suunniteltaessa. Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä, jos tarvitset apua tuotejohtamiseen tai tuotekehitykseen liittyvissä asioissa.

 

Arto Kiiskinen

Arto Kiiskinen

Lead Consultant

Artolla on 25 vuoden kokemus tuotekehityksestä eri rooleissa ja 7 vuoden kokemus tuoteomistajien ja tuotepäälliköiden kouluttamisesta ja valmentamisesta.

Share This