Tuotepäällikkö Silva Virtanen: Urapolku johti tuotejohtajan tehtäviin

23 May 2019

Tuotepäällikkö Silva Virtanen: Urapolku johti tuotejohtajan tehtäviin

May 23, 2019

silva virtanenSilva Virtanen toimii tuotepäällikkönä Vitec Tietomitalla, joka valmistaa muun muassa ympäristöhuoltoyhtiöiden toiminnanohjausjärjestelmiä, jäteautojen avoneuvopäätteitä sekä sähköisiä asiointijärjestelmiä.

Silva päätyi tuotepäälliköksi yrityksen sisältä. Hän oli ollut yrityksessä pari vuotta sovellusasiantuntijana, kun tuotepäällikön paikka sattumalta aukesi. Silva päätti hakea paikkaa, sillä tuotepäällikön työ kuullosti omalta jutulta.

Minua kiinnosti erityisesti työn asiakaslähtöisyys: tuotteiden miettiminen ja suunnitteleminen asiakkaan kannalta. Lisäksi halusin päästä vaikuttamaan siihen, millaisia tuotteita tehdään ja mitkä niistä pääsevät käyttöön, kertoo Silva.

 

Urapolku vei tuotepäälliköksi

Koulutuksen sijaan Silva on päätynyt nykyiseen työhönsä oman urapolkunsa kautta. Hän on siirtynyt jätehuoltoyhtiön työnjohtajan tehtävistä – ohjelman käyttäjästä – ruudun toiselle puolelle suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin. Hänen työhönsä kuuluu pitkälti asiakastoiveiden kuuntelua ja töiden priorisointia, sekä pidemmän aikavälin strategista suunnittelua. Tuotepäällikkönä hän vastaa siitä, mihin yrityksen tuotteet ovat menossa, ja pyrkii etsimään uusia mahdollisuuksia ja uusia tuotteita asiakkaiden menestyksen varmistamiseen.

Tärkeintä on miettiä, miten voisimme omilla tuotteillamme auttaa asiakastamme menestymään siinä mitä he tekevät, Silva luonnehtii.

Työn suurimmiksi haasteiksi Silva mainitsee työn priorisoinnin ja aikatauluttamisen. Välillä on vaikea miettiä, mikä juuri tällä hetkellä olisi kaikkein tärkeintä ja kiireellisintä. Parasta työssä puolestaan on uuden suunnittelu ja käyttäjän näkökulman huomioiminen tuotekehityksessä.

Tykkään toimia tulkkina loppukäyttäjän – eli asiakkaan – ja tuotteen kehittäjän välillä: hakea tietoa siitä, mitä asiakas tarvitsee juuri tältä toiminnolta, ja mitkä ovat kaikkein tärkeimmät asiat.

Tuotepäällikkö työskenteleekin Silvan mukaan pitkälti sen eteen, että asiakas olisi mahdollisimman tyytyväinen tuotteisiin ja työn tulokseen – siihen, että tuotteet todella tuottaisivat arvoa käyttäjilleen. Tärkeintä on, että asiakkaalle syntyy kokemus siitä, että tämä tuote on juuri täydellinen tähän tarkoitukseen. Tässä Silva korostaa myös tiimityön sekä hyvän ilmapiirin merkitystä.

Ilman tiimiä ja kollegoita sekä avointa työilmapiiriä ei tuloksia synny. Ideat ja kehitys vaativat iterointia, ja yhteisistä ehdotuksista ja ajatuksista syntyy se lopullinen ratkaisu – sekä meidän sisäisten, että asiakkaiden kanssa käytyjen keskusteluiden kautta. Riviäkään koodia ei synny ilman osaavaa tuotekehitystiimiä!

 

Kiinnostus ja uteliaisuus tekevät tuotepäällikön 

Silva viihtyy hyvin tuotepäällikön tehtävissä ja toivoo tekevänsä niitä vielä pitkään. Työn ohella hän opiskelee palvelumuotoilua ammattikorkeakoulussa, mikä auttaa osaltaan kehittymään tuotepäällikön työssä. Kehittyminen onkin hänen mukaansa tärkeää, jotta osaa jatkossa vastata entistä paremmin työn tarjoamiin haasteisiin. Myös jatkuvasti kasvava kokemus ja ymmärrys auttavat kehittymään työssä entistä paremmaksi.

Polkuja tuotepäällikön tehtäviin on monia, mutta erityisen tärkeää työn kannalta on kiinnostus ja uteliaisuus alaa kohtaan. Lisäksi tuotepäällikön on jatkuvasti osattava kysyä miksi: miksi jotain halutaan tai miksi jotain tehdään juuri näin, Silva vinkkaa.

Tärkein neuvo Silvalta tuleville tuotepäälliköille on kuitenkin itsestään ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen. Tuotepäällikön tehtävissä työt eivät lopu koskaan ja työ vie helposti mukanaan.

Tuotepäällikkö on usein aikamoisessa ristitulessa asiakkaan vaatimusten ja sisäisten vaatimusten kanssa. Siksi on tärkeä opetella sanomaan ei niille asioille, joita ei millään voida toteuttaa. Kun sen muistaa, pärjää pitkälle!

 

Haluatko oppia lisää tuotejohtajan työstä? Täällä kerromme, mitä tuotepäälliköt oikeasti tekevät! Tutustu myös myös toisen tuotepäällikön, Terhi Hännisen työhön Zalandolla Berliinissä!

 

Share This